Tervetuloa Onnelasta – kani- ja jyrsijärescuen sivuille!

Olen Eveliina, koko ikäni erilaisten eläinten parissa elänyt, vuosia rescuetyötä tehnyt naisihminen. Muutaman vuoden tauon jälkeen on aika jatkaa sydäntäni lähellä olevaa toimintaa ja käynnistää oma kani- ja jyrsijärescue.

Nimi tulee suoraan tilani nimestä, Onnela.

Miten rescue sitten toimii? Yksinkertaisimmillaan niin, että vaikeassa tilanteessa otan lemmikin luokseni asumaan. Kyseinen tilanne voi olla esim. perheenjäsenen raju allergia tai muutto (lemmikkiä ei voida ottaa mukaan uuteen kotiin ja eikä lemmikille löydy kotia etsinnöistä huolimatta, aika on loppumassa jne). Lemmikki asuu meillä tietyn ajan tilanteesta riippuen (karanteeni, kesyyntyminen tms.) jonka jälkeen se luovutetaan tarkoin valittuun uuteen kotiinsa.

Missä lemmikit asuvat? Meillä on oma, erillinen lemmikkihuone, jossa on suuri kerroshäkki, joka käsittää kuusi isoa häkkiä. Lisäksi meillä on kaksi ulkoasumusta ja lisää tehdään tarpeen niin vaatiessa.

Mitä rescue maksaa? Lemmikin luovuttajalle apuni on ilmaista. Toisaalta en myöskään maksa lemmikistä. Bensakuluja saatetaan joskus jakaa puolin tai toisin, mutta lemmikit liikkuvat alkuperäisen luopujan ja minun välillä ilman rahaa. Bisnestä en pääse lemmikeillä tekemään, kulut ovat sen verran suuret.

Mitä teen jos haluan rescuelemmikin? Seuraa sivuani ”Kotia etsivät” ja lue samalla ohjeistus joka koskee rescuelemmikkiä haluavaa. Ota sitten yhteyttä minuun ja siitä edetään ko. ohjeistuksen mukaisesti.

Lopuksi haluan sanoa, että toivottavasti minusta on apua mahdollisimman monelle karvaiselle ystävälle!