Onnelasta

Ajattele paikkaa, johon on hyvä tehdä pesä.

Uncategorized

Unelmia ja maalaushommia

Päästiin viimein jo ostovuodesta (11 vuotta taaksepäin) haaveillusta maalaamisesta (tosin päärakennus on maalattu viime vuonna joten nyt oli kyse enää vain piharakennuksesta) tositoimiin. Kolmen ihmisen voimin jatkettiin raaputtamista ja iltapäivällä teräsharjat vaihtuivat pensseleihin, Ohessa kaksi kuvaa työvaiheista.

Ruskeat ikkunan ulkoseinän koristelaudat on tarkoitus maalata vielä valkoiseksi, niin sitten ulkorakennus on samanvärinen kuin päärakennus- Hyvältä tulee näyttämään, sanon jo nyt. 🙂

Talkootöiden lomassa tietysti sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa emäntä ja ilman evästä. Aki ja Mikke grillasivat makkaraa ja luulivat minun jo ottaneen omani eivätkä tajunneet laskea makkaroita. Ja niinhän siinä kävi, että herrat vetivät neljä makkaraa mieheen minun odottaessa sisällä, että missähän makkarat oikein viipyy? No, vatsoihinhan ne olivat päätyneet ja minun oli tyytyminen leipään ja jääkaapin antimiin. iukan harmitti vaikka Aki kauniisti tarjoutui tekemään minulle voileipiä. No, sattuuhan näitä-

Mutta, maalaustalkoot jatkukoon!

Eveliina

lokakuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031